Jos veikkaisin, että sinulla on herpes, olisin todennäköisemmin oikeassa kuin väärässä, vaikka sinulla ei koskaan olisi ollut herpekseen viittaavia oireita, sillä herpesvirus on Suomessa yli puolella ihmisistä. Huuli- ja genitaali- eli sukuelinherpeksen aiheuttajia on kaksi, herpes simplex tyypit 1 ja 2 eli HSV-1 ja HSV-2. Aikaisemmin HSV-1 oli lähinnä huuliherpeksen aiheuttaja ja HSV-2 genitaaliherpeksen aiheuttaja. Nykyään huuliherpes on useammin HSV-1:n aiheuttama, mutta genitaaliherpestä aiheuttavat yhtä lailla molemmat. Suomessa HSV-1 on n. 50 %:lla ja HSV-2 13-20 %:lla, mutta suurin osa tartunnan saaneista ei tiedä tartunnastaan. Joissain maissa HSV-1 on jopa 80–90 %:lla väestöstä.
Kun herpeksen on kerran saanut, se ei poistu elimistöstä vaan jää kasvojen tai lantion alueen hermosolmuun pysyvästi. HSV-1 saadaan useimmiten jo lapsena perheenjäseneltä, mutta se voi oireilla ensimmäisen kerran vasta aikuisuudessa.
Jos herpes aiheuttaa oireita parin viikon sisällä tartunnasta, ovat oireet yleensä huomattavasti voimakkaammat kuin myöhemmässä vaiheessa. Ensimmäiseen ilmenemiseen voi paikallisten oireiden lisäksi liittyä kuumetta, päänsärkyä ja lihaskipuja. Paikallisesti voi esiintyä voimakasta turvotusta ja kipua, kirvelyä tai kutinaa. Genitaaliherpeksen yhteydessä virtsaaminen voi olla hyvin kivuliasta. Lisäksi limakalvolle tai iholle ilmestyy rakkuloita, joiden puhjettua tilalle tulee haavaumia ja edelleen rupi. Vain hyvin pieni osa tartunnan saaneista, joidenkin tutkimusten mukaan yksi prosentti, saa alkuvaiheen oireita.
Uusiutumissa oireet ovat yleensä huomattavasti lievemmät ja paikalliset. Alkuun tuntuu usein kutinaa tai kihelmöintiä, minkä jälkeen ilmaantuu rakkuloita ja haavaumia, jotka ovat yleensä toispuoleisia. Oireet kestävät noin viikon. Jos herpes oireilee ensimmäisen kerran tällaisena lievempioireisena uusiutumana, on mahdotonta sanoa keneltä ja milloin tartunta on saatu. Herpeksen voi aktivoida mm. infektio, auringon valo, läheiselle iho- tai limakalvoalueelle kohdistuva lävistys, tatuointi tai muu toimenpide, hormonaaliset tekijät, stressi ja kuormittavat elämäntapahtumat. Useimmilla oireiset aktivoitumiset vähenevät iän myötä.
Kasvojen alueen herpes voi olla huulen lisäksi silmässä, kasvojen iholla, suussa, nenässä tai korvassa. Genitaaliherpes puolestaan voi olla sukuelinten limakalvojen lisäksi ympäröivällä iholla, anaalialueella, pakaroissa tai reisien yläosissa. Herpestyyppejä ei voi erottaa toisistaan sijainnin, ulkonäön tai oireiden perusteella. Oleellisin ero lienee, että HSV-2:lla on voimakkaampi uusiutumistaipumus kuin HSV-1:llä.
Herpes tunnistetaan useimmiten herpekseksi oireiden ja ulkonäön perusteella, eikä näytteitä yleensä tarvita. Epäselvissä tilanteissa muutoksesta voidaan ottaa näyte pumpulipuikolla, mutta tämä on varsin kivuliasta ja edellyttää, että tutkimushetkellä on todettavissa rakkuloita tai tuoreita haavaumia. Jos näytteeseen ei saada rakkulanestettä, tulos voi olla negatiivinen, vaikka kyseessä olisi herpes. Veren vasta-ainetutkimuksella voidaan todeta, onko henkilöllä HSV-1- ja /tai HSV-2, mutta tämä ei kerro tartunta-ajankohtaa, sitä onko henkilöllä herpes parhaillaan tai sitä, minkä kehonalueen herpeksestä on kyse. On myös ihmisiä, joilla on tiedossa oleva herpes, mutta veressä ei todeta vasta-aineita.
Herpes on oireillessaan huomattavasti tartuttavampi kuin oireettomana, mutta herpestartunta saadaan useimmiten silti oireettomalta henkilöltä. Herpes tarttuu vain aktivoituessaan, mutta aktivoitumiseen ei liity aina oireita. HSV-2:n oireettomat aktivoitumiset ovat yleisiä, HSV-1:n harvinaisempia. Herpes tarttuu yleensä suorassa limakalvo- tai ihokontaktissa sairastuneelta alueelta tai syljen välityksellä. Jälkimmäinen selittää lapsuudessa perheenjäseniltä saatavat tartunnat. Tartunta saadaan kehoon vaurioituneen limakalvon tai ihon kautta. Herpes voi tarttua mm. suusta toisen henkilön suuhun, sukuelimistä toisen henkilön sukuelimiin, suusta sukuelimiin, sukuelimistä suuhun tai suussa tai sukuelimissä käyneestä kädestä tai seksilelusta eteenpäin. Seksissä kondomit ja suuseksisuojat pienentävät tartuntariskiä, mutta eivät tarjoa täydellistä suojaa.
Tutkimustulokset herpestyyppien toisiltaan suojaavan vaikutuksen osalta ovat ristiriitaisia. HSV-1 ja 2 suojaavat todennäköisesti jonkin verran toisiltaan, mutta molemmat on mahdollista saada. Lisäksi herpeksen voi tartuttaa omasta suusta omiin sukuelimiin tai toisin päin.
Jos herpeksen oireet ovat lieviä, niitä ei välttämättä tarvitse hoitaa. Suun kautta otettava tablettilääkitys voi lyhentää oireiden kestoa ja lievittää oireita. Jos lääkitystä käyttää, kannattaa se aloittaa heti ensimmäisten oireiden ilmetessä, mielellään jo ennen rakkulointia. Pienen paketin herpesoireiden hoitoon käytettäviä valasikloviiri- tai asikloviiritabletteja saa ostettua ilman reseptiä apteekista. Hoitoon on olemassa myös voiteita, mutta niiden tehosta ei ole näyttöä. Lääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua, jos oireet ovat voimakkaat, kestävät useamman viikon, uusiutuvat usein tai toiveissa on estolääkitys.
Herpeksen ehkäisyyn on mahdollista käyttää päivittäin suun kautta tabletteina otettavaa lääkitystä, mikäli herpes oireilee usein. Koska lääkitys on haitaton, voi jokainen mielestäni arvioida itse, missä kohtaa pitää estohoitoa tarpeellisena, mutta estohoito vaatii lääkärin arvion ja reseptin. Lääkitys ei ehkäise täysin herpeksen aktivoitumista.
Estolääkityksen kesto riippuu useista tekijöistä. Aloitettua estohoitoa suositellaan käytettäväksi vähintään puolen vuoden ajan. Tarvittaessa lääkitystä voidaan käyttää pitkäaikaisesti, etenkin jos laukaiseviin tekijöihin ei voida vaikuttaa. Jos esimerkiksi stressi laukaisee herpeksen helposti ja jatkuu ennallaan, voi olla, että herpes jatkaa aktivoitumistaan, kun lääkitys lopetetaan. Toisaalta useimmilla herpeksen aktivoitumiset vähenevät ajan myötä, mikä voisi puoltaa estolääkityksen lopettamisen ajoittaista kokeilua.
Estolääkitys pienentää kumppanin riskiä saada tartunta, mutta siitä minkä verran ei ole varmaa tietoa. Yhden tutkimuksen mukaan lääkitys puolitti tartuntariskin. Sitä, mikä on estolääkityksen merkitys tartuntojen ehkäisyssä henkilöillä, joiden herpes ei oireile ei myöskään tiedetä. Herpekseen, joka ei ole koskaan aiheuttanut havaittavia rakkuloita liittyy todennäköisesti joka tapauksessa huomattavasti pienempi tartuntariski kuin oireita aiheuttaneeseen herpekseen.
Herpestä kantaa siis yli puolet väestössä, suurin osa tietämättään. Vasta-ainetestaus ei kerro herpeksen sijainnista tai siitä tuleeko herpes koskaan oireilemaan, mutta aiheuttaa usein paljon huolta. Herpeksen yleisyys huomioiden enemmistö ihmisistä altistunee herpekselle elämänsä aikana, mutta kaikki eivät silti saa tartuntaa. Eivät edes kaikki herpestä kantavan kanssa vakiintuneessa suhteessa olevat.