Seksi­riippuvuus

Seksiriippuvuus aiheuttaa pakonomaista ongelmia aiheuttavaa käyttäytymistä

Seksi- tai pornoriippuvuus

Seksiriippuvuus ei ole sitä, että haluaa harrastaa paljon seksiä, sitä että haluaa seksiä enemmän kuin kumppani, sitä että masturboi usein, sitä että katsoo usein pornoa, eikä sitä, että haluaa harrastaa seksiä useamman kuin yhden ihmisen kanssa. Seksiriippuvuus ei ole myöskään sitä, että haluaa harrastaa seksiä jollain tietyllä tavalla. Kaikki seksin muodot ovat ”terveitä” ja hyväksyttäviä.

Riippuvuudesta on kyse silloin, kun käytös on pakonomaista ja aiheuttaa ongelmia. Riippuvuus on käytöstä, jota ei pystytä lopettamaan tai jos pystytäänkin, se aloitetaan pian uudelleen. Jos esimerkiksi jättää menemättä töihin tai peruu toistuvasti tärkeitä menoja harrastaakseen seksiä, on syytä epäillä riippuvuutta. Toisen tai toisten ihmisten kanssa tapahtuvan seksin lisäksi seksiriippuvuus voi liittyä myös pakonomaiseen tarpeeseen katsoa pornoa tai masturboida, tirkistelyyn tai itsensä paljasteluun. Osa seksiriippuvaisista on riippuvaisia ennemminkin ihastumisen tai rakastumisen tunteesta kuin itse seksistä.

Riippuvuudelle on tyypillistä, että käytöksellä pyritään helpottamaan kielteisiä tunteita. Riippuvuus alkaa usein jatkuvasta nautinnon tavoittelusta, mutta tilanteen edetessä ja riippuvuuden kehittyessä seksi ei välttämättä enää tarjoa nautintoa. Etenkin pornoriippuvuus voi edetessään johtaa siihen, ettei erektion tai orgasmin saaminen onnistu ilman pornoa tai, ettei oma kumppani enää kiinnosta seksuaalisesti.

Seksiriippuvuutta epäiltäessä, on syytä hakea apua. Seksiriippuvuus voi vahingoittaa montaa elämän osa-aluetta. Parisuhteen lisäksi riippuvuudella voi olla negatiivisia vaikutuksia myös muihin ihmissuhteisiin, harrastuksiin, opiskeluun, työntekoon ja yleiseen hyvinvointiin. Seksuaalineuvoja voi auttaa tilan toteamisessa. Riippuvuudesta eroon pääsy vaatii kuitenkin yleensä pidempiaikaista seksuaali- tai psykoterapiaa.

Turku

Turun Perhelääkärit
Sibeliuksenkatu 3,
Turku

Ajanvaraus 02 250 4433
tai nettivarauksella.

Hinnasto

Parainen

Pihlajalinna Parainen
Vanha Bläsnäsintie 3,
Parainen

Ajanvaraus 02 458 5990
tai nettivarauksella.

Hinnasto

Gynekologi
Riina Katainen

Sidonnaisuudet

 

Sivusto käyttää evästeitä.