Gynekologi Riina Katainen

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Turussa ja Paraisilla

Riina Katainen

Olen valmistunut lääkäriksi vuonna 2008, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi vuonna 2015, lääketieteen tohtoriksi vuonna 2018 ja seksuaalineuvojaksi vuonna 2019.

Suurin kiinnostuksen kohteeni ovat vaihdevuosioireet, joihin liittyen tein myös  väitöskirjatutkimukseni. Tutkin ja hoidan toki myös muita gynekologisia vaivoja. Mikä ongelmasi onkaan, minulle on tärkeää, että valittava hoitomuoto on tutkimuksin tehokkaaksi todettu.

Vastaanotollani sopii puhua myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Olen avarakatseinen enkä tuomitse valtavirrasta poikkeavia mieltymyksiä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat voivat tulla vastaanotolleni turvallisin mielin. Olen Pro-tukipisteen hallituksen jäsen. Mikäli tulet vastaanotolle seksuaalisuuteen liittyvän oireen vuoksi (esim. vulvan tai vaginan kipu tai seksuaalinen haluttomuus), suosittelen varaamaan kaksi peräkkäistä aikaa.

Toimin yksityisgynekologina Turussa Turun Perhelääkäreillä ja Turun Gynekologikeskuksessa ja Paraisilla Pihlajalinnassa. Perhelääkäreiden vastaanotolla minulla on käytössäni ultraäänilaite ja vastaanotolla on mahdollisuus näytteenottoon ja pieniin toimenpiteisiin (mm. kierukan asetus ja poisto, ehkäisykapselin asetus ja poisto). Palveluihini kuuluu myös alkuraskauden ultraäänitutkimus (raskausviikolta 6 raskausviikolle 12 saakka).

Gynekologi Riina Katainen

Vaihdevuosioireet

Vaihdevuosiin voi liittyä useita erilaisia oireita. Tyypillisimpiä ovat kuumat aallot, yöhikoilu, yöheräily ja emättimen kuivuus. Hormonikorvaushoito on tehokkain vaihdevuosioireiden hoito, mutta sen käyttöön liittyy myös riskejä. Käytön hyödyt ja riskit on punnittava jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Hormonikorvaushoitoon käytettäviä valmisteita on useita erilaisia. Valmisteen valintaan vaikuttavat mm. henkilön omat mieltymykset, yleinen terveydentila ja se paljonko aikaa on kulunut viimeisistä kuukautisista. Mikäli hormonikorvaushoito ei syystä tai toisesta sovi käytettäväksi, on olemassa myös muita hoitovaihtoehtoja.

Seksuaalisuus

Useimmiten seksuaalisuus ja seksi tuovat iloa, nautintoa ja mielihyvää. Joskus niihin liittyy kuitenkin ongelmia. Olen koonnut sivulle tietoa seksuaalisesta haluttomuudesta, kiihottumis- ja orgasmiongelmista, seksiriippuvuudesta, seksiin liittyvistä kivuista sekä erektio- ja siemensyöksyhäiriöistä. Lisäksi sivulla on erilliset osiot vaihdevuosien ja sukupuolenkorjaushoitojen mahdollisista vaikutuksista seksuaalisuuteen. Osa seksuaalisuuteen liittyvistä ongelmista voi ratketa omin avuin, kun oivaltaa, mistä ongelma kumpuaa. Usein tarvitaan kuitenkin ulkopuolista apua. Seksuaalineuvontaosio tarjoaa apua sopivan asiantuntijan valintaan.

Uusimmat kirjoitukset

Turku

Turun Perhelääkärit
Sibeliuksenkatu 3, Turku

Ajanvaraus 02 250 4433
tai nettivarauksella.

Turun Gynekologikeskus
Aurakatu 14 B, Turku

Ajanvaraus 02 251 4444
tai nettivarauksella.

Hinnasto

Parainen

Pihlajalinna Parainen
Vanha Bläsnäsintie 3,
Parainen

Ajanvaraus 010 312192
tai nettivarauksella.

Hinnasto

Gynekologi
Riina Katainen

Sidonnaisuudet

 

Sivusto käyttää evästeitä.