Vaihdevuosiin liittyy useimmilla jonkin asteisia oireita, osalla oireet ovat lieviä, osalla elämää haittaavia. Elämänlaatua heikentäviä oireita kokevien kannattaa harkita hormonihoidon aloittamista, mikäli hoidolle ei ole esteitä, sillä se on vaihdevuosioireiden tehokkain hoitomuoto. Vaihdevuosien hormonihoidolla tarkoitetaan estrogeenihoitoa. Hoitoon yhdistetään keltarauhashormoni (luonnollinen eli ns. bioidenttinen progesteroni tai synteettinen progestiini), mikäli kohtua ei ole poistettu tai aikaisemmin on todettu hankala endometrioosi. Ilman keltarauhashormonia estrogeeni lisäisi kohtusyövän riskiä ja voisi saada endometrioosin aktivoitumaan ja oireilemaan. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää synteettistä tibolonia, jonka elimistö muuttaa estrogeeniksi, keltarauhashormoniksi ja mieshormoneiksi (lisää hoidon valinnasta blogissa Miten hormonihoitoa käytetään?).
Hormonihoidon oleellisin hyöty on vaihdevuosioireiden väheneminen. Estrogeeni vähentää tehokkaasti kuumia aaltoja ja yöhikoilua sekä univaikeuksia, ja sillä voi olla myönteisiä vaikutuksia myös muihin vaihdevuosioireisiin kuten mielialaoireisiin ja nivelkipuihin. Vaihdevuosioireiden helpottumisen lisäksi estrogeenin käyttöön liittyy myös useita muita terveyshyötyjä.
Hormonihoito ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, kun hoito aloitetaan alle 60-vuotiaana tai kymmenen vuoden sisällä menopaussista eli kuukautisten loppumisesta. Jos taas hoito aloitetaan tätä myöhemmin, lisää hoito kyseisten sairauksien riskiä. Hormonihoidon käyttö on yhdistetty myös pienempään riskiin kuolla verisuoniperäiseen dementiaan.
Hormonihoito pienentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen ja saattaa parantaa diabeteksen hoitotasapainoa. Diabetes, johon liittyy komplikaatioita, voi kuitenkin lisätä hormonihoidon käyttöön liittyviä riskejä.
Lisäksi hormonihoito ehkäisee ja hoitaa osteoporoosia ja vähentää luunmurtumien riskiä. Hormonihoito on myös yhdistetty pienempään riskiin sairastua paksusuolisyöpään ja se saattaa liittyä paksu- ja peräsuolisyövän parempaan ennusteeseen.
Hormonihoito ei lisää painonnousua, vaan saattaa ennemmin ehkäistä kehon rasvoittumista. Joillakin joidenkin keltarauhashormonien käyttöön liittyy kuitenkin nesteenkertymistä ja turvotusta tai ruokahalun lisääntymistä. Joissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että hormonihoito saattaisi ylläpitää lihasmassaa, mutta näyttö on epävarmaa.
Hormonihoidolla voi olla myönteinen vaikutus vaihdevuosien yhteydessä ilmaantuneeseen tai lisääntyneeseen migreeniin, samoin kuukautisten aikana tai juuri ennen vuotoa oireilevaan migreeniin. Muilla migreeniä sairastavilla hormonihoito voi lisätä migreenikohtauksia. Useimmiten hoito kuitenkin onnistuu, jos estrogeeni annostellaan ihon kautta. Jos migreeni liittyy keltarauhashormonin käyttöön, voi hormonikierukka olla toimiva keltarauhashormonin lähde (ks. Miten hormonihoitoa käytetään?).
Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla suunkautta käytettävä estrogeeni lisää kilpirauhashormonin tarvetta. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, kunhan sopiva uusi kilpirauhashormoniannos on löytynyt. Ihon kautta toteutettuun hoitoon lisähormonin tarvetta ei liity.
Mitä tulee hormonihoidon riskeihin, oleellisimmat ovat laskimotukos- ja rintasyöpäriskin kasvu. Lisäksi suun kautta käytettävä estrogeeni lisää vähän riskiä sairastua sappikivitautiin. Kohtusyöpäriskiä hormonihoito lisää vain, jos hoitoa käytetään ohjeiden vastaisesti yhdistämättä estrogeenihoitoon keltarauhashormonia tai, jos käytetään liian vähän keltarauhashormonia suhteessa estrogeeniin.
Laskimotukosriski liittyy lähinnä suun kautta käytettävään estrogeenihoitoon, ei niinkään laastareihin ja ihon kautta annosteltavaan geeliin ja suihkeisiin. Hormonihoitoa ei kuitenkaan suositella, jos laskimotukosriski on muista syistä johtuen huomattava. Tablettihoitoonkin liittyvä tukosriski on vähäinen, mikäli ei ole tukosriskiä lisääviä tekijöitä (perinnöllinen alttius, sairastettu syvä laskimotukos, tukosriskiä lisäävä sairaus, tupakointi/nikotiinituotteiden käyttö, huomattava ylipaino tai pitkä paikallaanolo). Tukosriski kasvaa myös iän myötä. Kohonnut tukosriski liittyy erityisesti hormonihoidon aloitukseen. Vaikka keltarauhashormonin käyttöön yksinään ei liity laskimotukosriskiä, lukuun ottamatta noretisteronin ja lynestrenolin käyttöä, lisäävät keltarauhashormonit estrogeenin käyttöön liittyvää laskimotukosriskiä. Riski on pienin käytettäessä estrogeenin rinnalla luonnollista progesteronia, dydrogesteronia tai hormonikierukkaa.
Vaikka kohonneesta rintasyöpäriskistä puhutaan paljon, on hormonihoitoon liittyvä lisäriski melko vähäinen. Kyseessä on yleinen syöpä, johon sairastuu jopa joka kahdeksas syntymän yhteydessä naiseksi määritelty henkilö. British Menopause Societyn Understanding the risks of breast cancer -esitteen mukaan tuhannesta 50–59-vuotiaasta naisesta, jotka eivät käytä hormonihoitoa, seuraavan viiden vuoden aikana rintasyöpään sairastuu 23. Hormonihoidon käyttäjillä luku on 27 eli ylimääräisiä syöpään sairastumisia tulee neljä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että päivittäinen alkoholin käyttö ja tupakointi lisäävät riskiä samassa määrin ja ylipainoon (BMI 30 tai enemmän) liittyy 24 ylimääräistä rintasyöpää. Hormonihoitoon liittyvä rintasyövän riski on sitä isompi, mitä kauemmin hoitoa käytetään ja pelkkään estrogeeniin liittyvä riski on pienempi kuin yhdistelmähoidon riski. Lisäksi riskin suuruus vaihtelee keltarauhashormonien välillä: progesteroniin ja dydrogesteroniin liittyy pienin riski. Hormonihoitoon liittyvä kohonnut rintasyöpäriski säilyy yli 10 vuotta hoidon lopettamisen jälkeen. Kohonneesta rintasyöpäriskistä huolimatta hormonihoito saattaa pienentää riskiä kuolla rintasyöpään.
Vaikka hormonihoitoon liittyvä rintasyöpäriski on varsin pieni, on riski syytä huomioida hoidon tarvetta arvioitaessa. Rintasyöpään sairastuttaessa syyllisyyden tunteet voivat olla voimakkaat, jos hormonihoidolla hoidetut oireet eivät juurikaan haitanneet elämää, vaikka syöpä olisi ehkä tullut ilman hormonihoitoakin. On myös syytä huomata, että hormonihoito voi lisätä jo olemassa olevan rintasyövän kasvua, minkä vuoksi olisi hyvä harkita mammografiatutkimusta ennen hormonihoidon aloitusta, mikäli sitä ei ole tehty.
Jotkin synteettisistä keltarauhashormoneista eli progestiineista on joissakin tutkimuksissa yhdistetty hieman kohonneeseen meningeoomariskiin. Meningeooma on aivokalvokasvain, joka on yleensä hyvänlaatuinen. Kohonnut riski on yhdistetty syproteroniasetaatin, nomegestroliasetaatin ja medroksiprogesteroniasetaatin käyttöön suurilla annoksilla/pitkäikaisesti. Näistä vain medroksiprogesteroniasetaattia käytetään varsinaiseen hormonihoitoon liittyen, mutta nomegestroliasetaattia sisältäviä e-pillereitä käytetään usein esivaihdevuosioireiden hoidossa. Näissä valmisteissa progestiinien pitoisuudet ovat kuitenkin pienet.
Hormonihoito ei tämän hetken tiedon valossa ehkäise Alzheimerin tautia. Suuressa suomalaisessa tutkimuksessa yli 60 vuoden iässä aloitettu hoito yhdistyi kohonneeseen Alzheimerin taudin riskiin, samoin jo nuorempana aloitettu yli 10 vuotta kestänyt hoito. Yleisesti ottaen tutkimusten tulokset aiheesta ovat kuitenkin ristiriitaisia.
Hormonihoidon sivuvaikutukset liittyvät useimmiten hoidon aloitukseen ja ohittuvat käytön jatkuessa. Tavallisimpia haittoja ovat rintojen aristus ja hoidon aloitukseen liittyvät vuotohäiriöt. Liian suureen estrogeeniannokseen voi liittyä esimerkiksi pahoinvointia, päänsärkyä ja rintojen pingotusta. Keltarauhashormonin käyttöön voi liittyä turvotusta, nesteen kertymistä, rintojen pingotusta ja aristusta, päänsärkyä ja mielialaoireita. Nämäkin usein ohittuvat käytön jatkuessa. Jos näin ei käy muutaman kuukauden sisällä, kannattaa vaihtaa toiseen keltarauhashormoniin. Liian nopeasti ei kannata luovuttaa, sillä oireita voi liittyä seuraavankin vaihtoehdon aloitukseen. Useimmille löytyy sopiva hoitomuoto, mutta joskus tämä voi vaatia kärsivällisyyttä.
Hormonihoidon aloituksen ja käytön ohella myös hormonihoidon käytön lopettamiseen liittyy riskejä, sillä riski kuolla sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen on koholla ensimmäisen vuoden ajan hormonihoidon lopettamisen jälkeen. Tämä yhdistettynä siihen, että hormonihoitoon liittyvä laskimotukosriski on korkeimmillaan hoidon aloituksen yhteydessä puoltaa sitä, että turhia taukoja hoidossa on syytä välttää.
Edellä kuvatut hyödyt ja riskit liittyvät vain ns. systeemiseen eli koko kehoon vaikuttavaan hormonihoitoon, ei paikallisesti emättimeen annosteltavaan ja vain limakalvoihin vaikuttavaan hoitoon, eikä esimerkiksi sairastettu laskimotukos tai rintasyöpä ole este käyttää paikallishormonivalmisteita. Tuoreiden tutkimusten mukaan näiden käyttöön ei liity suurentunutta riskiä rintasyövän uusiutumiseen.
Perusterveellä normaalipainoisella terveelliset elämäntavat omaavalla henkilöllä hormonihoitoon liittyy enemmän terveyshyötyjä kuin -haittoja. Mahdollisten riskien vuoksi hoitoa kuitenkin suositellaan vain elämänlaatua heikentävien oireiden hoitamiseksi ja pienimmällä tehokkaalla annoksella. Monella on jo vaihdevuosi-iässä erilaisia sairauksia tai niiden riskitekijöitä joko elämäntapoihin tai perintötekijöihin liittyen. Koska riskitekijät ovat yksilöllisiä, on tärkeää, että jokainen hormonihoidon aloitusta harkitseva keskustelee tilanteestaan lääkärinsä kanssa. Hormonihoidon käytön jatkamiselle ei ole yläikärajaa, mutta mahdolliset riskit lisääntyvät käyttövuosien ja iän myötä, eikä käyttöä siten tule pitkittää, mikäli sille ei ole todellista tarvetta.
Lähteitä:
Fimean tiedote 17.4.2020: Syproteroniasetaatin käyttöä koskevia rajoituksia meningeoomariskistä johtuen
Fimean tiedote 9.11.2022: Kloorimadinoniasetaatti ja nomegestroliasetaatti: meningeoomariskin pienentäminen
Fimean tiedote 10.10.2024: Farlutal (medroksiprogesteroniasetaatti) 500 mg tabletit: Meningeooman riski ja toimenpiteet tämän riskin minimoimiseksi
Javed A. ym. Association Between Hormone Therapy and Muscle Mass in Postmenopausal Women: A Systematic Review and Meta-analysis. JAMA 2019.
Käypä hoito -suositus: Vaihdevuodet
Mikkola T. ym. Increased cardiovascular mortality risk in women discontinuing postmenopausal hormone therapy. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism. 2015.
Mikkola T. ym. Reduced risk of breast cancer mortality in women using postmenopausal hormone therapy: a Finnish nationwide comparative study. Menopause. 2016.
Roland N. ym. Use of progestogens and the risk of intracranial meningioma: national case-control study. BMJ. 2024.
Savolainen-Peltonen H. ym. Use of postmenopausal hormone therapy and risk of Alzheimer’s disease in Finland: nationwide case-control study. BMJ. 2019.
Siitonen H. ym. Update of the impact of menopausal hormone therapy on breast cancer risk. European Journal of Cancer. 2025.
Tian Y. ym. Genetic risk impacts the association of menopausal hormone therapy with colorectal cancer risk. British Journal of Cancer. 2024.