Läpi vuosikymmenten naisia on kehotettu käymään vuosittain gynekologisessa tutkimuksessa. Oletteko koskaan miettineet miksi? Monestiko penistä käydään näyttämässä lääkärille ilman, että siinä on mitään näkyvää tai oireita aiheuttavaa vikaa? Niin, eipä käydä.
Vuosittaiset gynekologiset tutkimukset ovat perua ajalta, jolloin potilaan tutkiminen oli ainoa keino seksitaudin toteamiseksi ja kohdunkaulansyöpä tappoi nuorehkoja naisia. Suomeen säännölliset gynekologiset tutkimukset rantautuivat viime vuosisadalla, todennäköisesti tutkittavien etu mielessä. Monissa muissa maissa tutkimukset yleistyivät jo aikaisemmin, ja tarkoituksena oli lähinnä suojata miehiä seksitaudeilta. Emätintä nimittäin syytettiin seksitautien leviämisestä, kunnes HIV lähti leviämään miesten keskuudessa. Säännöllisillä tutkimuksilla pyrittiin siis alun perin naisten kehon ja seksuaalisuuden kontrolloimiseen.
Nykyään klamydia, tippuri, HIV ja hepatiitit voidaan todeta laboratoriossa otettavista näytteistä, eikä gynekologisella tutkimuksella ole näiden suhteen useimmissa tapauksissa merkitystä. Ja mitä tulee kohdunkaulansyöpään, nykyään tiedetään, miten se etenee, mikä sen aiheuttaa ja, ettei sen ehkäisemiseksi tarvita vuosittaisia näytteitä. Jos ei ole oireita, riittää, että papa otetaan seulontojen yhteydessä viiden vuoden välein (aiheesta enemmän blogikirjoituksessa Miten usein papa kannattaa ottaa?)
Mikä on siis säännöllisten gynekologisten tutkimusten merkitys nykyään? Tutkimusten mukaan säännöllisillä tutkimuksilla ei voida ehkäistä gynekologisia syöpiä tai parantaa niiden ennustetta. Toki silti on mahdollista, että joskus gynekologinen syöpä todetaan tutkimuksen yhteydessä sattumalta ennen kuin syöpä aiheuttaa oireita, mutta todennäköisyys on niin vähäinen, ettei säännöllisiä tutkimuksia suositella. Huomattavasti todennäköisempää on, että tutkittaessa löydetään jotakin poikkeavaa, mikä ei vaaranna terveyttä, mutta voi aiheuttaa paljonkin huolta. Löydöksen vaarattomuus, kun voidaan usein todeta vasta muutaman kuukauden seurannan jälkeen.
Vuosittaiset gynekologikäynnit voivat jopa hidastaa sairauksien toteamista, sillä kun säännöllisesti vastaanotolla käyvä saa uuden oireen, päätyy hän helposti odottamaan oireensa kanssa suunniteltuun seuraavaan käyntiin saakka, kun taas henkilö, joka käy tutkittavana vain tarvittaessa, varaa todennäköisemmin ajan pian uuden oireen ilmettyä.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että gynekologinen tutkimus kannattaisi kuitenkin tehdä kertaalleen ilman mitään erityistä syytä, jotta ensimmäinen tutkimus voidaan tehdä kivuttomasti rauhallisissa olosuhteissa. Jos elämän ensimmäinen tutkimus joudutaan tekemään akuutissa tilanteessa esimerkiksi voimakkaiden kipujen tai runsaan verenvuodon yhteydessä tai jos ensimmäisen tutkimuksen yhteydessä joudutaan tekemään mahdollisesti kipua aiheuttava toimenpide kuten kierukan asetus, voi tutkimus olla hyvinkin traumatisoiva kokemus ja aiheuttaa pelkoa tulevia tutkimuksia kohtaan.
Edellä olevalla tarkoitetaan oireettomien henkilöiden tutkimista; lääkityksen tai sairauden seuranta on asia erikseen. Sairauksien seurannassa säännöllisillä tutkimuksilla voi olla hyvinkin oleellinen merkitys. E-pillereiden tai vaihdevuosioireiden hormonikorvaushoidon seurannassa riittää pääsääntöisesti lääkärin kanssa keskustelu vuoden parin välein, ja esimerkiksi verenpaineen mittaaminen on gynekologista tutkimusta oleellisempaa. Seurannassa arvioidaan, onko käytössä oleva valmiste edelleen sopivin ja, onko käyttö edelleen turvallista.
Vuosittaisille gynekologikäynneille ei siis ole lääketieteellisiä perusteita, mutta yksityissektorilla siihen on mahdollisuus heillä, jotka sellaisia toivovat. ”Oma gynekologi” voi olla tuki ja turva, jonka kanssa uskaltaa keskustella arkaluontoisistakin asioista, kun pohja luottamukselle on luotu säännöllisten käyntien yhteydessä vuosien varrella.
